Itsetoteuttaminen ja itsekehitys.

Itsetoteuttaminen ja itsekehitys.

risunok(1)

.

Huoliteltu imago on yksi kiittollisesista tehtävästä, jonka voidaan tehdä itseä varten. On mahdoliisuus ei pelkästään  tuoda omia ansioita esille niin, että ne toimivat sinua varten, vaan myös avata itseessä uusia voimavaroja ja kehittää niitä.

Imagotekniikalla voidaan sovittaa puuttuvan ominaisuuksen. Alussa tehdään sitä vasta vaatteiden, eleiden ja kävelytyylin avulla. Myöhemmin  kokeillaan myös käyttäytymistapoja.

Esim.,  kyseessä on  itsevarmuus.

-  Mitkä  vaatteet kokeillaan, riippuu tilanteesta, jossa haluaisit lisätä itselle varmuutta.  Virallisessa (деловых, официальных) tapauksessa  jakku on  puvun tärkein osa.  Jos virkatyyli ei ole lempityylimme, aloitetaan  casueltyylisestä jakusta. Se on paljon rennompaa käytössä  kuin klassinen jakku, vaikka  siluetti ja jakun perinteiset yksityiskohdat tuovat tarvitsevan vaikutelman: vastuullinen, aikuinen, pätevä ja ryhdikäs ihminen. Jos haluat korostaa päättävyyttä, voi kääntää hihat. Se muistuttaa ihmisen valmiutta työskentelemään.

-  Musta väri parhaiten luo varman ulko-olemuksen, mutta samana aikana myös tuo sulkeutuneen kuvan. Tummansininen jakku on hyvä vaehtoehto, koska herättää  luottamusta eniten kuin musta. Tai taas tumman harmaa väri, joka  lisää varmaan mielikuvaan älyllisyyttä.

-   Kun jakku on päällä,kuunnellaan kehon ääntä. Miltä tuntuu uusi vaate (tyyli)? Herättääkö se uusia tunteita mielessämme ja kehossamme? Haluatko kohentaa ryhtiäsi (suoristaa selkäsi) расправить плечи) tai puvun viralliset linjat ovat liian epämukavia.

-  Sitten tarkkaillaan muiden ihmisten reaktioita. Miten muuttuu heidän suhtautuminen meihin. Taas kunnellaan miltä tuntuu, kun ihmiset näkevät sinussa sitä, mitä haluaisit tavoittelemaan. Miltä tuntuu olla itsevarmaa? Miten onnistuvat  elämäsi rutiini asiat, kun olet vähän uudistunut? Jos ihmisten reaktio rajoittuu vasta kohteliaisuuksilla, se tarkoittaa vain sitä, että pitää jatkaa  ja kokeilla vaatteiden lisäksi itsevarman henkilön eleet ja kävelytyyli.                                                                                                                                                                                                                                                                        On aivan normaalia harjoitella peilin edessä. Mehän uskotaan hyviä näyttelijöitä. Se on myös sen ansiosta, että ne opeskelevat ja harjoittelevat näyttämään.

Jodji Jamamotolla on hyvä havainto (высказывание, наблюдение): voimavara ei ole  ulkopuolella, se on sisällä. Sopivat vaatteet saavat sinut tuntemaan tämän voiman.

Размещение ссылок запрещено